HALLINNOINTI

Cencorp-konsernin hallinnointi

Cencorp Oyj on julkisesti noteerattu suomalainen osakeyhtiö, jonka päätöksenteossa ja hallinnoinnissa noudatetaan yhtiön yhtiöjärjestystä, Suomen osakeyhtiölakia ja muuta yhtiötä koskevaa lainsäädäntöä.

Lisäksi yhtiö noudattaa NASDAQ OMX Helsinki Oy:n sisäpiiriohjetta sekä Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n hyväksymää Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia 2010 seuraavin poikkeuksin:

  • Listayhtiöiden hallinnointikoodin kohta 9 suosittaa, että hallituksen jäseninä tulisi olla molempia sukupuolia. Vuoden 2010 pidetty varsinainen yhtiökokous ja 12.10.2010 pidetty ylimääräinen yhtiökokous eivät valinneet naisia yhtiön hallituksen jäseneksi. Yhtiön pitkänaikavälin tavoitteena on täyttää hallinnointikoodin suositus myös tältä osin.
  • Listayhtiöiden hallinnointikoodin kohta 14 suosittaa, että hallituksen jäsenten enemmistön on oltava riippumattomia yhtiöstä. Lisäksi vähintään kahden mainittuun enemmistöön kuuluvista jäsenistä on oltava riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista. Cencorpin hallituksen kokoonpano poikkeaa hallinnointikoodin riippumattomuussuosituksesta. Cencorp on osa suomalaista Savcor Group -konsernia, ja näin ollen Cencorpin yhtiökokous on nähnyt tarkoituksenmukaiseksi hallituksen jäseniä valitessaan, että hallituksen kokoonpanossa on vahva omistajaedustus.

Listayhtiöiden hallinnointikoodi on saatavilla Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n www-sivuilla osoitteessa www.cgfinland.fi

Cencorp -konserni muodostuu emoyhtiö Cencorp Oyj:stä, joka on Suomessa rekisteröity ja Mikkelissä kotipaikkaansa pitävä julkinen osakeyhtiö, sekä sen viidestä ulkomaisesta ja neljästä suomalaisesta tytäryhtiöstä. Cencorpin ylintä päätöksentekovaltaa käyttävät toimielimet ovat yhtiökokous, hallitus ja toimitusjohtaja.

 Selvitys Cencorpin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2011

auto laser special